Tänään oli taas touhukas päivä. Tuntuu, että pyhä ei erotu arjesta muutoin kuin sillä, että kaikki lapset on kotona. Paitsi tänäänhän ei ollut; Aikkunen oli ratsastusleirillä. Oman säpinänsä toi päivään se, että Hännänhuippu oli edelleen kiukkuinen (eli väsynyt) eilisistä synttäreistä. Teimme siis huiman neljän tunnin kyläilyn mummoni 95-vuotis päiville. Eli taas oli mamman organisointikyky ja aikataulutus koetuksella.
Pakko saada Hännänhuipun päiväunet ja syötöt osumaan niin, että hän jaksaisi istua autossa 40 kilometrin matkan ratsastuskoululle...niin ja takaisin.
Eikä se tietenkään mennyt niin...
Aikkusen ystävän äiti lupasi hakea tytöt, mutta 8 vuotias pikku heppatyttö kuullosti tooosi pettyneeltä, kun äiti ei tulisikaan hakemaan, eikä näin näkisi tallin uutta Usva-ponia (joka oli Aikkusen hoitoponi leirin ajan)...joten päätin, että eihän tämä niin vaikeaa voi olla. Eikä ollutkaan. Kysyin äitiäni lapsenvahdiksi, ei onnitunutkaan niin helposti, vieraita heillä. Jotenka viimein herätin Hännänhuipun, tuputin tissiä ja nosti kitisevän (ja edelleen väsyneen) vauvelin autoon, hurautin äitille (josta ne vieraat olikin, sitten lähteneet ja hän olisikin voinut tulla meille) ja jätin Hännänhuipun ja Neiti-Näppärän heille ja pääsin kuin pääsinkin hakemaan Aikkusen kotiin.
Taloon palasi heti elämä. Miten voikaan yhden lapsen poissaolo rauhottaa koko kodin? Sama kuka heistä on pois...tai Hännänhuippu, Neiti-Näppärä ja Anselmus ei koskaan olekaan ollut yötä pois kotoa, mutta kun Juntunen oli Kalajoella koulussa, koko talo oli kuin kuollut. Ajattelin, että se on vain Juntusen vilkkauden syytä, kun kotiin tullessaan hän aina "täytti" koko talon olemuksellaan (ja meilläkin on 280 neliötä), mutta nyt kun Aikkunen oli viikonlopun pois, oli kuin joku olisi painanut "mute"- näppäintä.
No, mutta nyt on taas talo täynnä touhua, tämä mamma raastanut taas hiuksia päästään ja huomenna arki ja maanatai.
Niin ja jotain muutakin kivaa tällekin päivälle; uskaltauduin luomaan ikioman blogin :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti