....Niinpä niin...

Näin kiireistä siis täällä, ettei ole saanut kahteen vuoteen mitään tekstiä aikaan.
Lapset ovat kasvaneet, ja aika mennyt muutenkin eteen päin.
Niin kiire on ollut, että ei varmaan olisi ollut mitään kerrottavaakaan.

Juntunen kirjoittaa tänä keväänä, isot juhlat siis toivottavasti tulossa.
Siinä yksi jännän paikka, kun kuitenkin niin pitkälti tätä yksin pyöritän.

Käsityörintamalla on ollut tasaista.
Välillä tehdään, mutta hitaasti, kun on oikeastaan vain Hännänhuipun päikkärit käsityöaikaa, ja muut lapset, varsinkin Neiti-Näppärä tarvitsee niin paljon aikaa.
Neiti-Näppärällähän diagnosoitiin ADHD ja AS, molemmat.

Vitsailinkin, että tuplattiin ja saatiin jättipotti :)

Mutta jospa nyt piristyisin tälläkin rintamalla, ja saisin jotain luettavaa aikaiseksi, siis itselleni eläkepäiville :)

KUKKIA JA SIDONTAA

Sain eilen äitini lapsenvahdiksi, jotta pääsin käymään puutarhalla. Jonkinlaista edestakaisin ajoa sekin vaati.
Hännänhuippu ei huoli tuttipulloa sitten millään. Ennen kyllä joi pakastettua äidinmaitoa, mutta kun se loppui ja mummo meni tarjoamaan Nania---yök, niin enää ei mene pullosta äidinmaitokaan.

Eli Hännänhuippu söi 8.30, ja tiesin, että seuraava syöttö olisi tasan kahden tunnin päästä. Tarkoitus oli, että veisin Anselmuksen jumalanpalvelukseen ja kävisin sen aikana puutarhalla, ja hakisin sitten Anselmuksen kirkosta. Kirkko ja puutarha ovat aivan päinvastaisissa suunnissa. Noh, laskin, että en ehdi kukkia hakemaan syöttöjen välissä, eli saastutinpa luontoa ja ajelin ees taas.

Ensin Anselmus kirkkoon (17km), takasin kotiin (sama 17 km) välissä syöttö, sitten hakemaan Anselmus kirkosta(17) ajelimme puutarhalle (18km)  ja sieltä kotiin (17km)...Ja isolta puutarhalta sain kukat valittua PUOLESSA TUNNISSA!
Imettävän äidin tehokkuutta, ja kun autossa odottaa kärsimätön AS-poika :)

Mutta ihania kukkia löysin, ehkä joudun vielä hakemaan lisääkin, jahka saan lapsenvahdin :)

Ompeluksia vaihteeksi

Jotain olen saanut ommeltuakin. Lapset tarvitsevat KIPEÄSTI vaatteita ja vaikka huutis on meillä kovassa käytössä, jotain uuttakin on kiva välillä saada. (ja äiti voi toteuttaa intohimoaan).

Vaippoja kokeilin ommella, huonolla menestyksellä.

 Toisen vaipan kuvan kone oli syönyt, joten tässä tämä yksinäinen. Kankaat Neppulasta, TSI-paketti, jonka tilasin vain siksi, että saisin kaavat vaippaan, ja kaavoja ei pakettiin sitten kuulunutkaan :(
Tein itse fuzzyjen kaavan, josta tuli kuitenkin jostain kumman syystä liian leveä.

Tässä myöskin Neiti-Näppärälle uudet trikoot. Kaavat Ottobresta. Kangas JNY:n (kuten kaikki varmaan tunnistaa)

Lahkeen hassut rypytykset framilonilla.(jotka kuulemma kutittaa).

Ompelin molemmille tytsyille myös kolmiohuivit samasta kankaasta, rullapäärme reunaan vaan.

Valmiiksi solmittu huivi sujahtaa päähän kuin pipo.

Uusi unikaveri

Meidän Neiti-Näppärä ei ole kovin halukas nukkumaan tai oikeammin nukahtamaan yksin, jotenka hänelle luvattiin uusi iso unikaveri. Löysimme tällaisen

unikaveri

Isoveli Juntunen kyseli sitten unikaverin nimeä. Johon Neiti-Näppärä tuhahti, no tietenkin Neekeri. Joten meillä asuu nyt nukke nimeltä Neekeri.  Jotenkin ihmetytti tuo nimi, kun meillä ei todellakaan käytetä tuollaisia nimityksiä.

Sunnuntai-illan Mietteitä

Tänään oli taas touhukas päivä. Tuntuu, että pyhä ei erotu arjesta muutoin kuin sillä, että kaikki lapset on kotona. Paitsi tänäänhän ei ollut; Aikkunen oli ratsastusleirillä. Oman säpinänsä toi päivään se, että Hännänhuippu oli edelleen kiukkuinen (eli väsynyt) eilisistä synttäreistä. Teimme siis huiman neljän tunnin kyläilyn mummoni 95-vuotis päiville. Eli taas oli mamman organisointikyky ja aikataulutus koetuksella.
Pakko saada Hännänhuipun päiväunet ja syötöt osumaan niin, että hän jaksaisi istua autossa 40 kilometrin matkan ratsastuskoululle...niin ja takaisin.

Eikä se tietenkään mennyt niin...
Aikkusen ystävän äiti lupasi hakea tytöt, mutta 8 vuotias pikku heppatyttö kuullosti tooosi pettyneeltä, kun äiti ei tulisikaan hakemaan, eikä näin näkisi tallin uutta Usva-ponia (joka oli Aikkusen hoitoponi leirin ajan)...joten päätin, että eihän tämä niin vaikeaa voi olla. Eikä ollutkaan. Kysyin äitiäni lapsenvahdiksi, ei onnitunutkaan niin helposti, vieraita heillä. Jotenka viimein herätin Hännänhuipun, tuputin tissiä ja nosti kitisevän (ja edelleen väsyneen) vauvelin autoon, hurautin äitille (josta ne vieraat olikin, sitten lähteneet ja hän olisikin voinut tulla meille) ja jätin Hännänhuipun ja Neiti-Näppärän heille ja pääsin kuin pääsinkin hakemaan Aikkusen kotiin.

Taloon palasi heti elämä. Miten voikaan yhden lapsen poissaolo rauhottaa koko kodin? Sama kuka heistä on pois...tai Hännänhuippu, Neiti-Näppärä ja Anselmus ei koskaan olekaan ollut yötä pois kotoa, mutta kun Juntunen oli Kalajoella koulussa, koko talo oli kuin kuollut. Ajattelin, että se on vain Juntusen vilkkauden syytä, kun kotiin tullessaan hän aina "täytti" koko talon olemuksellaan (ja meilläkin on 280 neliötä), mutta nyt kun Aikkunen oli viikonlopun pois, oli kuin joku olisi painanut "mute"- näppäintä.

No, mutta nyt on taas talo täynnä touhua, tämä mamma raastanut taas hiuksia päästään ja huomenna arki ja maanatai.

Niin ja jotain muutakin kivaa tällekin päivälle; uskaltauduin luomaan ikioman blogin :D